Jerusalemin vanhassa kaupungissa kohoaa kivinen muuri, jota miljoonat ihmiset lähestyvät vuodesta toiseen hiljaisina, rukouksessa, kyynelin tai kiitoksin. Se on Itkumuurina tunnettu Länsimuuri (hepr. HaKotel HaMa’aravi), pyhin paikka, johon juutalaiset voivat nykyisin kokoontua rukoilemaan. Mutta Itkumuuri ei ole ainoastaan juutalaisen kansan sydänmuuri – se on hengellinen symboli kaikille, jotka etsivät Jumalan läsnäoloa, liittoa ja toivoa keskellä historian kipuja.
Jumalan läsnäolon varjo – muuri, joka jäi
Itkumuuri on osa toisen temppelin ulkoseinän tukimuuria. Temppeli, jossa Jumalan läsnäolo asui, hävitettiin vuonna 70 jKr. Rooman armeijan toimesta. Temppeliä ei enää ole, mutta muuri seisoo edelleen – hiljainen todistaja siitä, että Jumalan nimi on yhä sidottu tähän paikkaan (2. Aikak. 6:6; 1. Kun. 9:3).
Se, että juuri tämä muuri jäi jäljelle, on monille merkki Jumalan huolenpidosta ja lupauksesta palauttaa kerran kaikki ennalleen. Se on rukouksen paikka, jossa historia ja tulevaisuus kohtaavat – menetyksen kipu ja toivon kipinä kulkevat käsi kädessä.
Kansallinen ja yksilöllinen rukouspaikka
Vuosisatojen ajan juutalaiset ovat kokoontuneet Itkumuurille rukoilemaan, vuodattamaan sydäntään ja muistamaan Jerusalemia, kuten psalmissa kehotetaan:
”Jos minä unohdan sinut, Jerusalem, unohda minun oikea käteni taitonsa.”
– Psalmi 137:5
Itkumuuri ei ole vain historian muistomerkki – se on elävä rukouspaikka. Jokainen rukous, jonka muurille tuodaan, liittyy osaksi jatkuvaa rukouksen virtaa, joka ei ole katkennut edes karkotusten, pogromien tai holokaustin keskellä.
Tuhannet kirjoitetut rukoukset asetetaan kivien väliin joka vuosi – pieniä paperilappuja, joissa kannetaan sairaita, lapsia, kansoja ja kiitosta. Se on paikka, jossa myös epäilijä saa tulla – ei suorittamaan, vaan etsimään.
Kyltymätön kaipaus Temppeliin ja Messiaan aikaan
Itkumuuri kantaa nimeään juuri sen vuoksi, että se on surun ja kaipauksen paikka. Siellä muistetaan temppelin hävitystä, liiton kansan hajaannusta ja kärsimystä. Mutta samalla se on toivon muuri. Se viittaa tulevaan aikaan, jolloin Jumala kokoaa kansansa, rakentaa temppelinsä uudelleen ja asettaa rauhan Jerusalemille.
Monien juutalaisten rukouksissa Itkumuurilla toistuvat sanat: ”Rakentakoon Herra temppelinsä pian, meidän päivinämme.” Tuo rukous on syvää Messiaan odotusta – että Jumalan valtakunta näkyisi jälleen keskellämme täydellisesti.
Universaali rukouksen paikka kansoille
Vaikka Itkumuuri on erityisesti juutalaisen kansan perintö, sen sanoma ei ole rajoitettu. Jo Salomo rukoili, että Jerusalemin temppeli olisi paikka, johon myös muiden kansojen edustajat voisivat tulla rukoilemaan (1. Kun. 8:41–43).
Tänä päivänä tuhannet ei-juutalaiset uskovat käyvät Itkumuurilla, liikuttuvat, rukoilevat, itkevät ja kiittävät. Se osoittaa, että tämä paikka kutsuu edelleen kaikkia, jotka etsivät yhteyttä Jumalaan – hänen lupauksiinsa, hänen armonsa ja hänen ikuiseen suunnitelmaansa.
Hiljaisuus, joka puhuu – kuinka lähestyä Itkumuuria
Itkumuurilla ei tarvita suuria sanoja. Se on paikka, jossa hiljaisuuskin on rukous. Usein ne, jotka seisovat kivien edessä, vaikenevat – ei siksi, etteivät tietäisi mitä sanoa, vaan koska läsnäolo on niin voimakas.
Tähän hiljaisuuteen mahtuu koko elämän kirjo: ilo ja suru, menetys ja toivo, henkilökohtaiset murheet ja kansojen kohtalot. Se muistuttaa, että Jumala ei ole unohtanut liittoaan, eikä hänen sanansa putoa tyhjiin.
Pysyvyyden ja lupauksen muuri
Itkumuurin kivet ovat kuluneet lukemattomien sukupolvien käsistä. Ne ovat nähneet valtakuntien nousut ja tuhot, kulkeneet mukana karkotusten ja paluiden syklissä. Ja silti ne seisovat yhä.
Se on muistutus: Jumalan lupaukset eivät horju. Ne ovat kuin nuo kiviseinät – vankat, vaikka maailma muuttuu. Ja juuri siksi Itkumuuri ei ole vain kivimuuri, vaan liiton, toivon ja Jumalan uskollisuuden muistomerkki.
”Rukoilkaa rauhaa Jerusalemille: Menestykööt ne, jotka sinua rakastavat.”
– Psalmi 122:6