Jerusalem ei ole vain kaupunki kartalla – se on kertomus, joka elää kansojen sydämissä, pyhissä kirjoituksissa ja historian suurissa murroksissa. Daavidin ajoista nykypäivään ulottuva aikajana kertoo tarinaa uskollisuudesta, kaipuusta, tuhosta ja jälleenrakennuksesta. Jerusalemin historia on Jumalan ja ihmiskunnan kertomus – maallinen ja hengellinen samanaikaisesti.
1000 eaa. – Daavidin kaupunki syntyy
Kun kuningas Daavid valloitti jebusilaisten hallitseman kaupungin noin vuonna 1000 eaa., Jerusalemin merkitys muuttui ratkaisevasti. Daavid teki kaupungista Israelin pääkaupungin ja yhdisti heimot poliittisesti ja hengellisesti. Hän toi liitonarkin Jerusalemiin, ja näin kaupunki nousi Jumalan läsnäolon keskukseksi.
960 eaa. – Salomon temppeli ja kuninkaallinen loisto
Daavidin poika Salomo rakensi ensimmäisen temppelin Moriah-vuorelle. Tämä temppeli, joka tunnetaan myös nimellä Salomon temppeli, oli paitsi hengellinen keskus myös merkki Jumalan liitosta Israelin kanssa. Jerusalemista tuli pyhiinvaellusten kohde ja kansallisen identiteetin ydin.
586 eaa. – Babylonian tuho ja pakkosiirtolaisuus
Nebukadnessar II:n johtama Babylonian armeija valloitti Jerusalemin, tuhosi temppelin ja vei kansan pakkosiirtolaisuuteen. Tämä hetki mursi kansan mutta ei sammuttanut toivoa. Profeetat kuten Jeremia ja Hesekiel puhuivat tulevasta paluusta ja uudesta liitosta.
538 eaa. – Paluu ja toisen temppelin rakentaminen
Persian kuningas Kyyros Suuri antoi luvan palata Jerusalemiin. Ensimmäinen joukko juutalaisia palasi ja alkoi rakentaa toista temppeliä, joka vihittiin käyttöön vuonna 516 eaa. Tämä kausi oli uskonnollisen uudistumisen aikaa – Esran ja Nehemian johdolla yhteisö vahvistui jälleen.
37–4 eaa. – Herodes Suuri ja temppelin laajennus
Roomalaisten asettama kuningas Herodes Suuri laajensi toista temppeliä suurellisesti. Temppelivuori sai massiiviset kiviperustukset ja loistokkaan esipihan. Tämä oli Jerusalemin ulkoisen loiston aikaa, mutta myös poliittisen ja hengellisen jännitteen aikakautta.
30–70 jaa. – Jeesus Nasaretilaisen aika ja temppelin tuho
Jeesus vaikutti Jerusalemissa, rukoili temppelissä ja ristiinnaulittiin kaupungin ulkopuolella. Hänen seuraajansa alkoivat nähdä kaupungin tapahtumat osana pelastushistoriaa. Vuonna 70 jaa. roomalaiset legioonat tuhosivat toisen temppelin juutalaisten kapinan seurauksena. Temppelistä jäi jäljelle vain länsimuuri – nykyinen Itkumuurina tunnettu jäännös.
135 jaa. – Jerusalem julistetaan pakanalliseksi kaupungiksi
Bar Kokhban kapinan jälkeen keisari Hadrianus kielsi juutalaisia tulemasta kaupunkiin ja nimesi sen uudelleen Aelia Capitolina. Jerusalemin juutalainen identiteetti pyrittiin pyyhkimään pois, mutta kaipuu ei sammunut – se jäi elämään rukouksissa ja psalmeissa: ”Jos unhotan sinut, Jerusalem…”
600–1000-luku – Islamin nousu ja Temppelivuoren rakentaminen
Jerusalemiin rakennettiin Kalliomoskeija (691) ja Al-Aqsan moskeija. Islamilaisessa perinteessä Jerusalem sai tärkeän aseman kolmantena pyhänä kaupunkina Mekan ja Medinan jälkeen. Kaupunki siirtyi eri dynastioiden hallintaan, mutta pysyi pyhiinvaellusten ja jännitteiden keskuksena.
1099–1291 – Ristiretket ja ristiriidat
Ensimmäisen ristiretken aikana kristityt valloittivat Jerusalemin ja perustivat sen pääkaupungiksi Jerusalemin kuningaskunnan. Kristityt, juutalaiset ja muslimit elivät vuoroin yhdessä ja vuoroin erillään – usein konfliktin ja väkivallan varjossa. Lopulta mamelukit ottivat vallan ja pääkaupunki siirtyi Kairoon.
1517–1917 – Ottomaanien valtakausi
Turkkilainen Ottomaanien valtakunta hallitsi Jerusalemia 400 vuotta. Suleiman Suuri rakennutti nykyiset kaupungin muurit 1500-luvulla. Vaikka Jerusalem oli suhteellisen syrjäinen kaupunki, sen hengellinen merkitys säilyi. Zioniin katsottiin yhä, ja rukoukset kaupungin rauhan puolesta jatkuivat.
1917–1948 – Brittiläinen mandaattikausi ja modernin ajan alku
Ensimmäisessä maailmansodassa britit valtasivat Jerusalemin. Balfourin julistus loi toivoa juutalaiselle kansalle, mutta myös jännitteitä arabien ja juutalaisten välille. Kaupunki oli poliittisen kamppailun keskiössä matkalla kohti Israelin valtion perustamista.
1948–1967 – Jerusalemin jakautuminen
Israelin itsenäistyttyä vuonna 1948 Jordania hallitsi Vanhaa kaupunkia ja Itä-Jerusalemia, kun taas Länsi-Jerusalemista tuli Israelin pääkaupunki. Juutalaiset eivät päässeet pyhille paikoilleen 19 vuoteen. Kaupungin sydän oli symbolisesti ja konkreettisesti jaettu.
1967 – Kuuden päivän sota ja yhdistynyt Jerusalem
Kuuden päivän sodassa Israel valloitti Itä-Jerusalemin ja Vanhan kaupungin. Itkumuurille palattiin kyynelin ja ilohuudoin. Jerusalem julistettiin yhdistetyksi ja Israelin jakamattomaksi pääkaupungiksi. Tämä päätös ei ole saanut kansainvälistä tunnustusta yksimielisesti, mutta se on keskeinen osa nykypäivän Israelin identiteettiä.
1967–nykyhetki – Jerusalem tänään
Tänä päivänä Jerusalem on dynaaminen, monikulttuurinen ja moniuskontoinen kaupunki. Se on Israelin hallinnollinen pääkaupunki ja juutalaisen elämän keskus. Samalla se on myös palestiinalaisten kansallisen identiteetin symboli. Rauhanprosessien, poliittisten kiistojen ja pyhiinvaellusten risteyskohta.
Jerusalemissa kohtaavat mennyt ja tuleva, maa ja taivas. Se on kaupunki, jonka kivet kertovat Jumalan teoista, ja jonka tulevaisuus on yhä kirjoittamatta. Se seisoo keskellä historian, uskon ja toivon virtaa – Daavidista Messiaaseen ja ikuisuuteen saakka.