Pyhä kaupunki pelastushistorian ytimessä
Jerusalem ei ole pelkkä paikka – se on kohtauspaikka, jossa Jumalan pelastussuunnitelma on tullut lihaksi. Uuden testamentin kirjoitukset ja varhaiskristillinen perimätieto nostavat Jerusalemin keskeiseksi näyttämöksi, jossa tapahtui ihmiskunnan historian merkittävimpiä tapahtumia.
Jerusalem Jeesuksen aikana
Ensimmäisen vuosisadan alussa Jerusalem oli uskonnollinen ja poliittinen keskus. Vaikka Israel oli Rooman vallan alaisuudessa, juutalainen temppelikultti eli voimakkaana. Toinen temppeli – Herodeksen laajentama ja koristama – oli aikansa arkkitehtoninen ihme ja hengellisen elämän sydän.
Jeesuksen elämä, kuolema ja ylösnousemus sijoittuvat suurelta osin juuri Jerusalemiin. Evankeliumit kertovat, kuinka hän vieraili kaupungissa useaan otteeseen ja opetti siellä. Hänen viimeinen viikkonsa – usein kutsuttu passioviiikoksi – alkaa juhlallisella saapumisella Öljymäeltä ja päättyy ristinkuolemaan Golgatalla sekä ylösnousemukseen.
Jerusalemista tuli näin lunastustyön tapahtumapaikka. Jeesus vietti ehtoollisen opetuslastensa kanssa kaupungin muurien sisällä, rukoili Getsemanessa, joutui pidätetyksi ja tuomituksi juutalaisten neuvoston ja roomalaisen maaherran Pontius Pilatuksen edessä.
Risti, hauta ja ylösnousemus
Kristillinen usko perustuu historiallisesti tapahtuneeseen ylösnousemukseen. Juuri Jerusalem on se paikka, jossa tyhjä hauta sijaitsi – ja ylösnoussut Herra ilmestyi seuraajilleen. Varhaisimmat kristilliset seurakunnat syntyivät tämän todistuksen ympärille. Kaupunki oli ensimmäisen kirkon koti.
Yksi Uuden testamentin keskeisistä tapahtumista, Helluntai, tapahtui myös Jerusalemissa. Apostolien tekojen toisen luvun mukaan Pyhä Henki vuodatettiin Jeesuksen seuraajille juuri temppelialueen liepeillä. Tästä alkoi kristillinen lähetystyö – ja kirkko syntyi.
Jerusalemin alkuseurakunta
Varhaiskristillinen seurakunta kokoontui aluksi Jerusalemiin. Apostoli Pietari johti toimintaa, ja myös Jaakob, Jeesuksen veli, nousi merkittävään asemaan. Uskovia kutsuttiin ”tien seuraajiksi”, ja he elivät yhteisöllisesti, noudattaen sekä juutalaisia että uusia kristillisiä perinteitä.
Seurakunta koki vainoa – ensin juutalaisten uskonnollisten johtajien taholta, ja myöhemmin Rooman viranomaisten taholta. Apostoli Paavali mainitsee useasti Jerusalemin sekä omissa kirjeissään että Apostolien teoissa, ja hänen tehtävänsä oli yhdistää pakanaseurakunnat alkukirkon ”äitiseurakuntaan” Jerusalemissa.
Jerusalemin tuho ja sen merkitys
Vuonna 70 jaa. Jerusalemin temppeli tuhottiin Rooman armeijan toimesta juutalaissodan seurauksena. Tämä oli valtava trauma koko juutalaiselle kansalle – mutta sillä oli myös syvä vaikutus varhaiskristilliseen maailmaan.
Temppelin tuhoutumisen jälkeen kristillinen usko ei enää keskittynyt pelkästään Jerusalemiin. Se alkoi levitä voimakkaammin muihin kaupunkeihin, kuten Antiokiaan, Aleksandriaan ja Roomaan. Kuitenkin Jerusalem säilyi pyhänä muistopaikkana, jossa Jeesuksen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen tapahtumat olivat juurtuneet konkreettiseen maastoon.
Kristityt alkoivat vierailla kaupungissa pyhiinvaeltajina jo varhaisina vuosisatoina. Ensimmäiset pyhiinvaellusmuistiinpanot 300-luvulta osoittavat, kuinka tärkeänä Jerusalemia pidettiin – paikkoja kuten Golgataa ja Pyhän haudan kirkkoa kunnioitettiin syvästi.
Jerusalem uskon ja toivon keskuksena
Jerusalemin merkitys ei kadonnut Uuden testamentin jälkeen. Se on edelleen kristillisen toivon keskus: Paikka, josta evankeliumi lähti liikkeelle ja jonne Raamatun profetioiden mukaan Messias palaa.
Kaupunki muistuttaa yhä pelastushistoriasta – ja tulevasta täyttymyksestä. Se ei ole vain menneisyyden pyhä paikka, vaan myös tulevan Jumalan valtakunnan esikuva: ”Uusi Jerusalem”, joka laskeutuu alas taivaasta (Ilm. 21).
Yhteys tähän päivään
Kun kävelemme Jerusalemissa, kuljemme samoja katuja, joita kulkivat Jeesus ja hänen opetuslapsensa. Kaupungin kivet ovat nähneet sekä ilon että surun, toivon että vainon. Mutta kaiken keskellä se säilyttää roolinsa Jumalan suunnitelmassa – ikuisena muistutuksena liitosta, lunastuksesta ja lopullisesta voitosta.